sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pyhistä pyhin Varanasi

Udaipurin jälkeen matkattiin junalla siis Khajurahoon. Juna oli n. tunnin myöhässä ja alko jo vähän jännittää, kun kaikki asemat jotka ohitettiin, oli autioita tai sitten muuten vaan epäilyttäviä. Mietin että onkohan asemalla yhtään tuktukia vastassa ja jos on niin mihinköhän se meidät vie... Päästiin kuitenkin täysin turvallisesti perille ja vielä sisään hotelliinkin, vaikka oltiin myöhässä. Seuraavana päivänä käytiin katsomassa kuuluisaa Kamasutra-temppeliä. Oli ihan makee ilmestys, mut temppelit alkaa kyllä tulla jo ulos korvista. Hotellin omistaja oli ihana ja antoi meidän pitää huoneemme seuraavaan iltaan saakka, kun hypättiin taas junaan.

Nautitaan olostamme nyt täällä hindujen pyhimmässä äiti-Gangan varrella, chai-kupposen äärellä... Siis mä nautin, Teemu makaa huoneessa mahataudin kourissa. Itelläkään ei nyt ihan normaalisti oo maha toiminu, mutta oon kuitenkin saanu nukuttua. Hotellin ravintolan kokin mielestä se johtuu siitä kun eilen syötiin jossain ulkona.... Teki mieli sanoa et johtuskohan sekin siitä et hotellin menusta puolet on "not possible". Intialainen ruoka, niin hyvää kun se onkin, niin on kolmen viikon jälkeen jo pikkuhiljaa alkanu tökkii niin että ois kiva syödä muutakin. Pizza ja burger "not possible", pakora "not possible at lunchtime" ja arvaatte varmaan mikä vastaus oli kun pyysin pannaria jälkkäriks.

No mutta, eilen käveltiin ghatit päästä päähän ja eksyttiin myös silkkikauppaan chaille. Ja pakkohan sieltä nyt sitten oli huivi ostaa...! Myyjä yllätti tietämällä Euroopasta enemmän kun me itse! Luetteli Euroopan maiden asukasluvut, työttömyystilanteen ja kaikkea. Ensimmäinen joka edes tiesi missä Suomi sijaitsee.

Käytiin syömässä TripAdvisorin suosittelemassa AumCafessa, joka oli tupaten täynnä turisteja. Istuttiin samaan pöytään sattumalta kahden israelilaisen tytön kanssa. Olivat jo kuulleet Israelin erityisen kylmästä ja sateisesta talvesta... Illalla otettiin kahdeksi tunniksi soutuvene soutajineen ja päästiin katsomaan lähietäisyydeltä jokailtaista Aarti-seremoniaa Main Ghateille. Oli hieno kokemus, veneitä oli ghatin edustalla kymmeniä ellei satoja, ja ghateilla satoja ihmisiä lisää.

Tänään oli tarkotus lähteä katsomaan "apinatemppeliä", mutta saa nähdä jääkö reissu huomiselle... Huomenna illalla taas reissunpäällä junassa kohti Delhiä, ja seuraavana iltana lento pois maasta. Junat on ollu ihan ok, kun matkustetaan paikallisessa ykkösluokassa muiden turistien ja rikkaiden intialaisten kanssa. Reputkin on voinu jättää hyvillä mielin sängyn alle, kun ympärillä on pelkkiä kiinalaisia, jotka ite sitoo omat reppunsa kaiteisiin kettingillä... En muuten tajuu noiden kiinalaisten toppatakkivillitystä! Vaikka iltasin joskus onkin viilee niin päivisin kuitenkin suomalainen tukehtuu pitkähihasessa, niin nää kiinalaiset liikkuu kaikki samanlaisissa toppatakeissa, värejä on monia. Eikai Kiina nyt mikään tropiikki kuitenkaan oo!


 
Junareissausta

 
Kamasutra-temppeli Khajurahossa

 
Autuaan tietämättömänä seuraavan päivän PYRSTÖYSKÄSTÄ :)

 
No ette voi enää ihmetellä miks haluun adoptoida intialaisen katukoiran...

 
Biisonit virkistäytymässä

 
 

 
Aari-seremoniaa oli kattelemassa muutama muuki
 

tiistai 22. tammikuuta 2013

Jodhpur, Ranakpur, Udaipur

Kamelihöykytyksen jälkeisenä yönä mulla tuli maha kipeeks ja kipuilin kolme kokonaista päivää. Eli Jodhpur meni vähän ohi, kun olo oli vielä vähän kuumeinenkin, niin ei viittinyt hirveesti markkinoilla pyöriä... Kuski vei meidät kuitenkin hyvään maustekauppaan ostoksille ja seuraavana aamuna (TAAS) yhteen linnaan, joka ei ollut mikään ihmeellinen.




Sen jälkeen ajeltiin Ranakpuriin, joka oli vielä pienempi ja rauhallisempi kylä kuin Pushkar. Siellä oli kuulemma joku tosi siisti temppelikin, mut oltiin nähty jo niin paljon temppeleitä, linnoja ja palatseja, et jätettiin välistä ja käveltiin vaan vähän ympäristössä. Temppelin sijaan päästiin kuitenkin vierailulle paikallisen perheen kotiin! Niillä oli pieni oljista ja puusta rakennettu maja, jossa ei ollut seiniä kun "makuuhuoneessa", jossa kaks sänkyä oli. Katoksen alla oli nuotiovärkit ja pata, jossa ne keitti meille teetä (varmaan ohikulkevan ojan vedestä). Sanoinkin Teemulle, et jos nyt ei mee maha sekasin nii ei sitten mistään. Perheen isä näytti meille niiden tomaattiviljelmät ja halus vielä tulla kuvatuks viljelmänsä keskellä. Ne halus tietysti vähän rahaa kun oltiin lähdössä, mut mielellään sitä vähän antokin. Pojat vei meidät vielä katsomaan yhtä makeeta järveä lähistöllä ja väitti, että siellä on krokotiilejä.

Illalla istuttiin hotellin ravintolassa ja juteltiin pitkään yhden tarjoilijan kanssa. Se oli tosi mukava, ja oli kiinnostunut meidän kulttuurista ja kulttuurieroista. Näytin Kumarille (kuskille) myös kuvia Suomesta. Teemulla meni TAAS oluesta maha sekasin... Pitää vissiin lopettaa kokonaan sen juominen.




 



Sunnuntai-aamuna tultiin Udaipuriin. Paikka on tosi kaunis, ja kutsutaan myös idän Venetsiaksi. Kuski lähti samana aamuna ajamaan takas kotiin, joten ollaan otettu vaan rennosti ja kävelty ympäri kaupunkia. Hotellin ravintola on tosi kiva ja siitä avautuu näkymä koko Pichola-järvelle ja Lake Palaceen, joten ollaan istuskeltu siinä pitkään iltasin. Vielä tää päivä aikaa tässä kaupungissa, ja illalla alkaa n. vuorokauden pituinen junamatka kohti Khajurahoa, jossa yksi yö ennen pyhää Varanasia!





 

torstai 17. tammikuuta 2013

Kamelilla auringonlaskuun

Saatiin tavarat lentokentältä maanantai-aamupäivällä! Ihana tunne nähdä se reppu ja vielä ihanampi käydä suihkussa ja saada puhtaat vaatteet päälle... Lähdettiin suoraan lentokentältä Agraan. Koska oltiin jo päivä myöhässä aikataulusta, tehtiin vaan lyhyt visiitti Taj Mahaliin ja jatkettiin Jaipuriin. Meidän kuski oli vähän kärttynen kun joutu ajamaan 200km ylimäärästä yhtenä päivänä...

Taj Mahal oli mahtava ilmestys, vielä parempi kun kuvissa. Harmi että päivä oli tosi sumuinen, joten ei nähty sitä kultaista auringonlaskua. Jaipuriin saavuttiin joskus kymmenen jälkeen illalla ja sitten suihkuun ja nukkumaan! Seuraava päivä kierrettiin Jaipurin kaikki mahdolliset palatsit, jotka tosin oli aika makeita, vaikka ensin en ois halunnut maksaa niitä sisäänpääsyjä. Ei kyllä otettu mitään kalliita oppaita, mut yks vartija halus opastaa meitä Agra Fortilla, tippiä vastaan tietysti... Jaipurissa ei kierrelty kaupunkia muuten, kun hotelli oli vähän pidemmällä ja se olis muutenkin ollut samanlaista tungosta kun Delhissä. Mutta nähtiin norsuja norsutalossa!

Eilen aamulla sitten lähdettiin kohti Pushkaria. Ihana hiljaisuus! Kylän keskustassa kyllä löytyy niitä kaupustelijoita, mutta meidän hotelli on täällä hiekkatien varrella, jossa on vaan pikkupossuja ja lehmiä (apinoitakin löytyy pienen matkan päästä vaikka kuin paljon!). Eilen illalla meidän kuski tuli kaveeraamaan meidän kaa viskipullon kanssa kun istuttiin hotellin katolla. Teemu otti seuraks ja kuski olikin sit aika tuiterissa loppujen lopuks... Aamulla oli kuulemma vähän pää kipeenä.

Pushkar on isojen vuorien ympäröimä ja keskellä kylää on pyhä järvi, jossa käytiin tänään puhdistamassa sielumme tai jotain sellasta... Maksua vastaan tietty, yritti vielä kiskoa tuplahintaa. Nyt meillä on siis hyvä karma. Ja äitillä ja isällä ja siskoilla ja veljillä.

Neljältä lähdettiin kamelisafarille. Oli astetta hurjempi kun joku Kanarian versio. Meidän taluttajat hyppäs kesken matkan selän taakse istumaan ja ravuutti niitä kameleita ympäri aavikkoa...! Huomenna lähdetään Jodhpuriin, jossa vietetään yks yö.

AGRA


 
 
 
JAIPUR
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
PUSHKAR
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Jumissa Delhissa

(Pahoittelen pisteiden puuttumista!)

Delhissa kolmatta paivaa ilman matkatavaroita... Tanaan piti lahtea kiertamaan Pohjois-Intiaa, alkaen Agrasta. Mutta tavaroita ei nay vielakaan, joten taalla ollaan jumissa! Varattiin oma kuski tasta paivasta lahtien (perjantaina lentokentalta luvattiin, etta tavarat tulevat lauantai-iltapaivalla...) tarkoituksena lahtea kohti Agraa, mutta suunnatiin sen sijaan lentokentalle, kun Jordanian Airlinesin toimistolta ei vastattu. Kuski vankas varmaan viiden eri ihmisen kanssa ja kaikki kaski vaan soittaa numeroon, joka ei siis toiminut. Loppujen lopuks menin ite tiskille ja virkailija alko soittelee puheluita. Lopputulos oli kuitenkin vaan se, etta kaskettiin soittelemaan uudestaan kymmenelta illalla, kun toimisto aukeaa... Eli jos hyva tuuri kay, paastaan huomenna aamulla Agraan, mut jos ei niin en tia enaa mita tehda... Sain eilen pestya ekaa kertaa hampaat ja hiukset pariin paivaan, ja ostin jotkut intialaiset pussihousut, kun alko jo vahan ahistaa ne likaset vaatteet... Kohta on kyl kaks likasta vaatekertaa! Teemukin ollu jo kohta viis paivaa samoissa vaatteissa...

Ei oo kylla saanut oikeen mitaan irti tasta kaupungista, kun ei oo viittinyt liikkua mihinkaan pidemmalle ryysyrannan joosepin nakosena, mut meidan hostelli kylla sijaitsee ihan kaupungin suurimman basaarin varrella, etta elamaa tassa ymparilla on kylla riittanyt! Liikenne luonnollisesti yhta kaaosta niinkun osattiin odottaa... Lehmia, koiria, ihmisia, rikhsoja, autoja ja mopoja sekaisin tiella. Hankalin juttu on varmaan tunnistaa juonikkaat kaupustelijat ja muuten vaan meista kiinnostuneet ihmiset, molemmat kun aloittavat keskustelun tasmalleen samoilla kysymyksilla: "Mista tulette? Mika nimesi on? Eka kerta Intiassa? Koska tulitte? Kuinka kauan aiotte viipya? Mihin menette seuraavaksi?"

Taalla naa ihmiset on kylla monta kertaa kiinnostuneempia Teemusta kun musta...! Teemu on saanu tasta basaarilta jo pari rasittavaa frendia... Kaikki ne sepittaa mulle kuin onnekas MA oon ku mulla on noin komea ja fiksun nakoinen poikaystava ja kaskee nopeasti jarjestaa haat...(?) Ja siis ihan miespuolisia naa kaverit.

Ollaan kayty parissa ihan kivassa ravintolassa kylla tassa basaarilla. Eilenkin oltiin jossain rooftop raflassa korkeella basaarin ylapuolella, jossa oli vahan vahemman meluista! Ja halpaa on. Kaikki annokset n. 170 rupiaa eli jotain 2,30e. Taytyy vissiin tanaan kayda koittaas viela jotain paikkaa kun nayttaa ettei paasta taalta mihinkaan...

Toivottavasti ens kerralla vahan postitiivisempaa ja jos vaikka sais jotain kuvia laitettuu.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Näkemiin tuulinen Israel

Tultiin just takasin Tel Aviviin Jerusalemista, jossa alko just lähtiessä sataa rakeita... Muutenkin kaikki kolme päivää tuli vettä vaakasuorassa ja tuuli oli varmaan kokoajan myrskylukemissa.

Jerusalemissa saatiin eka couchsurfing-kokemus kun yövyttiin paikallisen Yotamin luona. Tosi hyvä tyyppi, mut opiskeli koulupäivänkin päätteeks niin ahkerasti, ettei hirveesti keritty hengailee yhdessä. Ekana iltana kyllä käytiin paikallisessa muutamalla.

Jerusalemissa oli kokoajan TOSI kova tuuli. Saattaa ihan johtua siitä, että kaupunki on rakennettu korkeiden kukkuloiden päälle, jota en tiennyt, ennen kun bussilla kiemurreltiin paikanpäälle ylä-ja alamäkeä. Yöllä herättiin kaikki kun tuuli rikko lasin talon alaovesta...

Lähdettiin toisena päivänä downtowniin ja saatiin heti bussissa apua paikallisilta kun ei ollut hajuukaan mihin suuntaan pitäis lähteä... Istuttiin pari tuntia lämmittelemässä kahvilassa ja lähdettiin sitten kävelemään The Old Cityyn, tarkoituksena nähdä Itkumuuri yms., mutta oltiin loppujen lopuksi niin märkiä ja ihan jäässä, että Itkumuuri jäi seuraavaan päivään. Vanha kaupunki oli muuten todella upee paikka! Kun päästiin patterin viereen ja vaihtamaan kuivat vaatteet, Yotam tuli kotiin ja sanoi lämpöasteita olevan enää +4...

Seuraavana päivänä oli ihan yhtä sateista ja viileää, mutta käytiin silti Itkumuurilla. Jos sää olis ollut yhtään parempi, olis voinut käydä Betlehemissä tai aavikolla, joka Yotamin kaverin mukaan on vaikuttavinta koko Israelissa. Ja voin sanoa, että sää oli pahempi kun Suomessa syksysin! Paikallisten mukaan meillä ei kuulemma oo varaa valittaa kun tultiin tänne keskellä talvea.

No, nyt ollaan Tel Avivissa uudessa hostellissa tää yks yö ennen lentoa, ja paikka vaikuttaa tosi mukavalta. Harmittaa ettei tultu tänne alunperin!

Kaiken kaikkiaan Israel on tosi kiva maa, mutta osuttiin vaan just pahimpaan aikaan paikalle, niin et ulkona ei oo ollut hirveen mukavaa. Paikalliset oli (ainakin Jerusalemissa) tosi avuliaita ja kysy aina kadullakin et voiko auttaa jotenkin jos näytettiin eksyneiltä. Toisaalta nää on täällä kans mestareita etuilemaan! Pysäytettiin yhtenäkin päivänä kolme kertaa sherut-taksi eli pikkubussi ja sit meidän takaa rynni sinne aina joku niin ettei mahduttu enää kyytiin... Sama Tel Aviv ja Jerusalem välillä, porukalla tuntu olevan niin kiire, että annettiin niiden mennä ensin, kun busseja tuli kuitenkin vartin välein.

Huominen päivä meneekin Jordaniassa Ammanin lentokentällä (pitkä välilasku) ja sitten kohti Intiaa, jonne on luvattu pelkkää aurinkoa!





perjantai 4. tammikuuta 2013

Shalom!

Täällä ollaan, Tel Avivissa. Lento laskeutui eilen aamulla 05.20 ja molemmat oltiin ihan poikki, kun rääkyvät kakarat valvotti lennolla... Päätettiin lisätä vähän jännitystä elämään ja lähettiin muutaman tunnin lentokenttä-hengailun jälkeen taksin sijaan junalla ja bussilla kohti hostellia. Lähdettiin tietysti ensin bussillakin väärään suuntaan, mutta päästiin loppujen lopuks kuitenkin perille.

                                          Teemu eilen aamulla Ben Gurionin lentokentällä.

Hostelli on ihan jees, omistaja antoi meille käyttöön oman huoneen varatun kahdeksan hengen dormin sijaan ja piti meille heti vartin preppauksen parhaista paikoista ja muista käytännön jutuista. Eilen tosin käytiin vaan syömässä, katsastettiin lähiympäristöä ja Carmel-market eli iso basaarityylinen tori. Otettiin välissä kolmen tunnin päikkärit ja tultiin takas nukkumaankin jo yhdeksältä.


                                          The Bun!

Tänään lähdettiin ajoissa liikkeelle. Alotettiin kaupungin koluaminen rannasta ja käytiin jääteellä jossain rantaravintolassa, jossa laskua sai odottaa tunnin... Seuraava kohde oli Neve Tzedek, kaupunginosa, johon eri maista tulleet juutalaiset on rakentanut erityylisiä, värikkäitä taloja. Samaisesta paikasta löytyi myös vanha rautatieasema, jossa nyt oli paljon pieniä putiikkeja, ravintoloita ja kahviloita. Ihan kiva ja symppis paikka.

 
 
                                          Neve Tzedek


Vielä kivempi oli Old Jaffa, johon käveltiin seuraavaksi. Oli ihan hirvee nälkä, joten mentiin suoraan syömään. Pääruuan lisäksi saatiin päälle iso lajitelma salaatteja ja kastikkeita, ja HUMMUSTA! Ai että se oli hyvää. Old Jaffassa oli myös paljon putiikkeja ja taidegallerioita yms., ja ruokapaikkoja. Käytiin katselemassa kukkulalta näkymää kaupunkiin päin ja kierreltiin linnaketta(?). Sieltä sitten hostellille. Reissussa oltiin n. 6h ja jalat kiittää..

Lämpöä on ollut nyt joku 20 astetta, mutta illalla ja aamulla viileempää. Huomisesta eteenpäin onkin sitten luvattu pelkkää sadetta... Yks päivä vielä täällä ja sitten Jerusalemiin!